Uskonnollisen teoksen arvostelemisesta

Kirje HS Kulttuuritoimitukselle 04/04/2010:
Voisiko uskonnollisesta puberteettisuudesta Suomessa kasvaa ohi?

Via Crucis on teatteriesitys ja näytelmä, joka pohjautuu historiallisiin tosiasioihin Jeesus Nasaretilaisen kohtalosta. Esitys keräsi tänä vuonna n. 20.000 katsojaa. Se on herättänyt keskustelua ja tuonut pintaan monenlaisia tunteita.
Media on seurannut Via Crucista vahvasti sekä uskonnollisen tapahtuman että kaupunkitapahtuman näkökulmista. Yksi näkökulma on puuttunut: kulttuuritoimitusten näkökulma; Via Cruciksen näkeminen ja arvioiminen teatteriesityksenä.
Koska Via Crucis toteuttaa kaikkea sitä mistä elävässä kulttuurissa ja taiteessa on kyse, sen näkemättä jättäminen taideteoksena sietää tulla keskustelluksi.

Teatteri on aina taidetta, joka kokoaa ihmisiä yhteen, katsomaan fyysisesti samaan suuntaan, ja käsittelemään jotakin joka on käsittelemisen arvoista. Jokainen teatteriesitys vaatii suuren määrän taiteellisia ratkaisuja, jotka ovat esityksen välittymisen mittana.
Jeesus ja hänen jälkimaineensa, kristinusko, on osa läntistä kulttuuriperimää, joka on innoittanut taiteilijoita kautta vuosisatojen. Mutta ”tiedostavan väen”, usein kulttuuriväen keskuudessa, kristinuskoon suhtaudutaan Suomessa usein varsin puberteettisesti. On muodikasta inspiroitua itäisistä opettajista, mutta kristillinen perintö on selvästi hankalampaa. Lisäksi Jeesuksen persoona ja saarnat, kirkkoisät ja mystikot ovat tuntematonta maaperää.

Via Cruciksen jättäminen näkemättä teatteriesityksen näkökulmasta, on sama kuin jättäisimme tunnustamatta Pasolinin Matteuksen evankeliumin tai Michelangelon maalaukset taiteena, niiden kristillisen kuvaston vuoksi. Tai Peter Brookin Mahabharatan sen uskonnollisen tarinan takia.
Via Crucis on Suomen eri kirkoilta ja Helsingin kaupungilta suuri panos, ilmainen elämys ihmisille. Sen toteuttajilla, jotka ovat teatterin ammattilaisia ja harrastajia, on luottamuksen synnyttyä täysi vapaus antaa ilmaisu valitun näytelmäkirjailijan kirjoittamalle näytelmälle tarinasta, joka on elänyt tähän asti. Samalla ViaCruciksen toteutus liittyy niiden taiteilijoiden ketjuun, jotka kunakin aikana ovat kaikilla kyvyillään pyrkineet antamaan tälle tarinalle ilmaisunsa.

Kun lehtien palstoilla joku katsoja kehuu, että ”olipa tänä vuonna hyvä äänentoisto, ja kerrankin esitys näkyi ja sanoista sai selvää”, niin siitä voi sanoa kiitokset Akun tehtaalle, joka vastasi tekniikasta. Mutta ennen muuta Via Cruciksessa oli tänäkin vuonna kyse kirjailijan käsikirjoituksesta, näyttelijäntyön taidoista, ääni-, valo- ja visuaalisesta suunnittelusta ja ohjauksen tarkkuudesta – taiteilijoitten panoksesta täyttää ja näyttää puhutteleva tarina.

Miira Sippola
ohjaaja