Taidetyöpajat                

Myllyteatteri jatkaa suosittujen taiteilijoille suunnattujen työpajojen järjestämistä touko- ja kesäkuussa 2026.
Taidetyöpajat toteutetaan yhteistyössä Vuotalon ja Esitystaiteen keskuksen kanssa.

Työpajat on suunnattu sekä ulkomailta Suomeen muuttaneille taiteilijoille että syntymästään paikallisille taiteilijoille. Osallistujien tausta voi olla missä vain taidealassa.

Työpajat ovat ammattitaiteilijoille maksuttomia. Niissä on mahdollisuus samalla tutustua muiden taiteilijoiden kanssa ja verkostoitua. Työpajoihin voi osallistua yhtenä päivänä tai kaikkina päivinä.

Ilmoittaudu nyt!

Sarjakuvatyöpaja

Paikka: Vuotalo (Mosaiikkitori 2, 00980 Helsinki)
Tiistai 19.5. klo 17-19:30

Työpajoissa ideoimme yhdessä sarjakuvakäsikirjoituksien tekemistä.
Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta piirtämisestä tai sarjakuvien tekemisestä!
Työpaja on tarkoitettu aikuisille. Me tarjoamme välineet tekemiseen.

Lämpimästi tervetuloa!

Ilmoittaudu nyt! 

Työpajan vetäjä:
Suvi Ermilä (s. 1985 Tampereella) on kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Sarjakuvissaan hän käyttää enimmäkseen nestemäistä tussia, terää ja sivellintä. Hänen viimeaikaiset sarjakuvansa käsittelevät perhesuhteita, johon liittyy usein ulkopuolisuuden kokemus. Ne ovat sävyltään humoristisia sekä surumielisiä. Hän on julkaissut kolme sarjakuvakirjaa: Vastaanottokeskus (Suuri Kurpitsa 2021), Jälki (Suuri Kurpitsa 2018) ja Hauho (Suuri Kurpitsa 2017). Vastaanottokeskus voitti vuoden 2022 Sarjakuva-Finlandian.Hän rakastaa maalaamista sekä rentoutuu suvun mökillä Hauholla.

Teatterityöpaja

Paikka: Vuotalo (Mosaiikkitori 2, 00980 Helsinki)
Ke 3.6. klo 16.30-18:30
Työpajan jälkeen voi osallistua Myllyteatterin ja Helsinki 98:n Huolto 4:18 -esitykseen (Vuosaaren tilajakamossa klo 19). Lippuhinta työpajan osallistujille = 8 €.
https://www.myllyteatteri.fi/huolto-418/

Yuko Takeda vetää teatterityöpajan, jossa harjoitellaan yhteistä tarinankerrontaa mielikuvituksen, kehon, äänen ja läsnäolon keinoin. Työpajaan ei tarvita aiempaa kokemusta teatterista – tärkeintä on uteliaisuus ja halu heittäytyä mukaan. Tarinankerronta on hauskaa, vapauttavaa ja tarjoaa uusia näkökulmia niin itseilmaisuun kuin yhdessä tekemiseen.

Työpajan vetäjä:
Yuko Takeda on Japanista kotoisin oleva näyttelijä, joka asuu Suomessa.
Hän on opiskellut teatteria ja näyttelemistä Yhdysvalloissa ja suorittanut maisterin tutkinnon näyttelemisestä University of Arkansasissa, Fayettevillessa. Suomessa hän on esiintynyt useissa teatteri-, televisio- ja elokuvatuotannoissa.
Yuko opettaa myös teatteria ja näyttelemistä. Hän on suorittanut teatteripedagogiikan maisterin tutkinnon Teatterikorkeakoulussa ja on sertifioitu mVm (Miller Voice Method) -opettaja.

Ilmoittaudu nyt!

Teatterityöpaja

Luova liike ja oma tanssi – improvisaatiotyöpaja sekä oman taiteellisen työskentelyn jakaminen

Paikka:
Eskus – Esitystaiteen keskus
Suvilahti; Puhdistamo
rakennus nro 6, 2. krs
Kaasutehtaankatu 1/33
00540 Helsinki

Ma 15.6. Klo 17.00-21.00
Ke 17.6. Klo 13.30-17.30

Työpaja tarjoaa kannattelevan tilan, jossa jokainen osallistuja saa tutkia omaa liikettään ja ilmaisuaan yhteisessä tilassa.

Ohjatun improvisaation kautta fasilitaattori tarjoaa liike-ehdotuksia, jotka voivat liittyä mielikuviin, kehotuntemuksiin, tilallisiin suhteisiin ja muihin teemoihin. Osallistujia rohkaistaan vastaamaan ehdotuksiin liikkeellisesti omalla tavallaan, kuunnellen omaa kehoa, impulsseja ja uteliaisuutta.

Tavoitteena ei ole esiintyä, vaan löytää yhteys omaan kehoon ja luovuuteen liikkeen kautta. Oman liikkeen mahdollistaminen, vailla huolta siitä miltä se näyttää, voi herättää esimerkiksi iloa, vapautta, energiaa, inspiraatiota, hyväksyntää tai rentoutta.

Työpaja pohjautuu Hennan omiin suosikkiharjoitteisiin yli 20 vuoden kokemuksesta tanssin, sirkuksen ja teatterin parissa. Vaikutteita harjoitteisiin tulee muun muassa SOLU-somaattisesta liikekoulutuksesta (Satu Palokangas), Body-Mind Centering®-vaikutteista, nykytanssin menetelmistä, Jacques Lecoqin, Pulsen ja Viewpointsin lähestymistavoista.

Yhteisen virittävän liiketyöpajan jälkeen osallistujilla on aikaa edistää omaa taiteellista työskentelyään. Illan päätteeksi jaamme toisillemme omaa työskentelyämme ystävällisessä ilmapiirissä: mitä on meneillään, minkä kanssa työskentelee parhaillaan tai minkä kanssa haluaisi työskennellä.

Ilmoittaudu nyt!