Kun yksinäinen laitoshuoltaja katsoo yöllä peiliin hymy väärinpäin silmissä vilkkuu polttopullot!

HUOLTO 4:18 on Myllyteatterin ja Helsinki 98:n yhteistyönä toteuttama anarkistinen tragikomedia, jossa huumori repeää ilmoille ja paljastaa jotakin, mitä emme haluaisi nähdä. Esitys avaa raadollisen kuvan suomalaisen yhteiskunnan mielenmaisemasta, jossa sivistyksen ja yhteisvastuun on annettu vääjäämättömästi murentua.

Vanhaan Vuosaaren lukioon rakennettu esitys kutsuu katsojan keskelle rapautuvaa koulurakennusta. Paikkasidonnainen esitys hengittää pölyä ja menneisyyttä – saa meidät muistamaan jotain sellaista mitä tulemme vielä kaipaamaan.

HUOLTO 4:18 -esityksessä näyttämöllä on yksi henkilö. Vanha klovni. Nykyinen laitoshuoltaja Myrsky Hartikainen. Hartikainen on nähnyt sukupolvien kulkevan käytävillä ohitseen. Kasvavan, katoavan, putoavan pimeyteen. Nyt koulu on suljettu ja omakin tulevaisuus uhattuna. Jäljelle jää vain varasto täynnä muistoja – ja unettomuus, joka syö järjen reunoja.

Kun maailma ympäriltä hajoaa, jokin alkaa rakentua tilalle.

Yöllä, kello 4:18, syntyy radikaali suunnitelma!

HUOLTO 4:18 ammentaa inspiraatiota Kae Tempestin rap-albumista Let Them Eat Chaos, Todd Phillipsin elokuvasta Joker ja Anna Kontulan kirjasta Pikkuporvarit. Monitaiteinen työryhmä koostuu esineteatterin, esitystaiteen, klovnerian ja absurdin teatterin tekijöistä ja synnyttää näyttämökieltä, joka on yhtä aikaa groteskia, koskettavan arvaamatonta ja viiltävän tarkkaa. Teoksen ytimessä on dark clown -estetiikka, jossa mikään ei ole pyhää ja kaikki on mahdollista. Klovni ei lohduta. Klovni paljastaa. Ja kun tämä klovni nauraa, joku on jo ylittänyt rajan.

HUOLTO 4:18 ei tarjoa vastauksia. Se tarjoaa sytykkeen.

TYÖRYHMÄ

Ohjaus Jaakko Kiljunen
Dramaturgi Maiju Tainio
Näyttämöllä Iika Hartikainen
Musiikin sävellys ja äänisuunnittelu Lehmus Murtomaa
Lavastus ja valosuunnittelu Pavel Semchenko
Pukusuunnittelu Aniisia Kronidova
Dramaturginen keskustelu Riina Subra
Tuottaja Juliane Mikkonen
Yhteistuotanto Myllyteatteri ja Teatteri Helsinki98
Juliste, teaser, kuvat Minja Yletyinen

ESITYSTIEDOT
Kesto selviää ensi-iltaviikolla
Ikäsuositus K13
Kieli suomi

 ENSI-ILTA
Ensi-ilta: to 28.5.2026 klo 19.00 Vuosaaren Tilajakamo
Muut:
la 30.5. klo 19
su 31.5. klo 19
ke 3.6. klo 19
to 4.6. klo 19
su 7.6. klo 15 (!)
ti 9.6. klo 19
ke 10.6. klo 19
to 11.6.klo 19
ke 17.6., klo 19

*esitykset aina klo.19.00 paitsi su 7.6. klo.15.00

LIPUT tästä!

Peruslippu : 25 €

Eläkeläiset: 22 €
Alennuslippu (opiskelija, työtön, teatteriala): 18 €
Kannattuslippu: 29 €
Maksa mitä voit: 8 €

3.5.2025 11-13
4.5.2025 11-13
18.5.2025 11-13

Join our workshop, make your own shadow puppet and play with it on the shadow stage. In this workshop that develops imagination, manual skills and creativity, children have fun and learn by making their own puppets. Don’t miss this workshop, which is organized with inspiration from the Karagöz puppet technique, which is on the UNESCO list.

From Einstein to Bart Simpson, from Nasreddin Hodja to Keloğlan, from Lego Man to Princess, many characters are waiting for you to come to life. When you have made your own puppet, you get to test it on our small shadow stage. You can take your puppet home and there you can continue having fun reflecting the shadow puppet on the wall with any small lamp.

Sat 3.5.2025 11-13
Sun 4.5.2025 11-13
Sat 17.5.2025 13-14 Puppet theatre performance ”Pizza Pizza Karagöz” at Maunula House (Free admission!)
Sun 18.5.2025 11-13

Location: Maunula House (Metsäpurontie 4, 00630 Helsinki)

Age recommendation: 4+
Workshop languages: Finnish, English, Turkish
The workshops are designed for children and families with immigrant backgrounds. Others also welcome. You do not need to speak Finnish to participate.

Workshop leaders: Filiz Aksu, M. Mahir Aksu, M. Emin Aksu

The number of participants is limited and participation is free of charge.

Register now: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSdw4OCiUBmiRasTdEpE30kV1CoWKjibof5LJ-NLthQR9_HKSg/viewform?usp=sharing

Do you have questions? Contact: info@myllyteatteri.fi

This workshop is organized by Myllyteatteri and Misal Art Puppet

Reserve a ticket: https://forms.gle/dzXioG9BuLuEN89R9

A traditional Turkish puppet theatre, nearly 700 years old, takes the stage combining traditional and modern styles. Karagöz and Hacivat are the two main characters. The story is as follows:

Karagöz is unemployed, as always, and Hacivat finds him a job. Karagöz takes orders in a pizzeria. The orders are made in different languages and the customers have various special requests. Karagöz gets all the orders wrong and things become a mess. How can order and harmony be restored?

This is a performance about coexistence which uses pizza as the metaphor.

Teaser: https://www.youtube.com/watch?v=ODfZe8xVAYE

Duration: 45 minutes
Target group: From ages 5 and up, for all ages
Language (s): Turkish

Writer: Filiz Kurt Aksu
Director: Filiz Kurt Aksu
Performers: Filiz Kurt Aksu, M.Mahir Aksu, Emin Aksu
Puppet Designers: Filiz Kurt Aksu, M.Mahir Aksu

Filiz Kurt Aksu and M. Mahir Aksu have studied traditional Turkish Karagöz shadow puppet theatre in their home country and performed for many years. Both have organised performances and workshops for various events and they cooperate with many Finnish art organisations.

23.4.2025, 18:00, Cultural Centre Stoa
17.5.2025, 13:00, Maunula-house

Reserve a ticket:  https://forms.gle/dzXioG9BuLuEN89R9

Do you want to create your own Karagöz-shadow puppet and play with it on the shadow stage? Join our puppet-workshop in May at Maunula-House.

Find out more: https://www.myllyteatteri.fi/nukketeatteri-tyopaja/

This visually and musically distinctive performance tells the story of a lonely monster child, Greige, setting off on a sea adventure with an ever-optimistic bird singing in colours. Soon, it becomes clear that the bird is not as trustworthy as Greige hoped. Stranded on a deserted islet, the two must overcome their differences in order to get back home.

Thematically, the work explores loneliness and the longing to be heard. It follows Greige’s journey of growth and the discovery of their own voice.

TEAM:
Written by: Eeva Putro (Tove, Pentti Linkola – kaltaisemme?) ja Maria Björklund (Planeetta Z)
Director: Bálint Barcsai
Visual design: Maria Björklund
Video design: Joona Pettersson
Music:: Johanna Juhola
Sound design: Petrus Rapo
Dramaturgi: Fabian Silén

Reserve your ticket to the performance here.

Katveisto is an interactive audio walk taking place in Kontula, where a local guide takes you on a walk. As you walk with your guide, wearing headphones, you will hear the stories, feelings and memories of local people collected over a year, set along a route that you will take together.

The work is an intimate and immersive experience built on fragmented observations of everyday life and a dialogue between stories and the urban environment. How are emotions attached to places? How does a place shape us? How do emotional journeys differ and why?

PERFORMANCES
Time: Sat 7.9. klo 15 & 18
Tue 10.9. at 18
Wed 11.9. at 18
Thu 12.9. at 18
Fri 13.9. at 18
Sat 14.9. at 15 & 18

Location: Start from Kontula Library
Address: Ostostie 4, 00940 Helsinki
Duration: 30 / 120 minutes
Price: Free
Language: main language Finnish
Accessibility: Performance takes place outside. Please dress according to the weather. By request it is possible to arrange a short and accessible walk.
Supporters: Helsingin kaupunki ja Myllyteatteri ry

WORKING GROUP
Performance concept and implementation: Minna Lund
Sound design: Iida Hägglund, Tuomas Norvio, Axel Ridberg
Graphic design: Oona Raadelma
Producer: Rosaliina Elgland
Production: Reality Research Center
Supported by: City of Helsinki and Myllyteatteri ry

THE HELSINKI MODEL
The Helsinki Model encourages art institutions and organisations to expand their operations beyond their own facilities and work in cooperation with the residents and communities of various neighbourhoods. The Helsinki Model aims to balance out and diversify the artistic and cultural offerings of the Helsinki districts, as well as to boost a sense of community and cultural inclusion of residents.

”Ymmärrätkö, että sun pitäis hahmottaa ettei sun ikäisellä voi olla viistoistavuotiaan tunne-elämä? Ei elämä oo mikään kasiluokan disco. Ei tää oo mikään SKAM Ilosaarirock. Jos sä käyttäsit sun ajan järkevään, suunnitelmalliseen ja tuottavaan aikuisuuteen niin uskon että kaikki ois tyytyväisempiä.”

Viisi tapaa olla vapaa kuvaa nelikymppisten naisten elämää, jossa perheen, taiteen tekemisen, työn ja omien haaveiden yhteensovittaminen tuottaa tuskaa. Pääseekö perhe retkelle helvetillisen kaakaoepisodin jälkeen? Kuka soittaa nuohoojalle, kun yhteisomistuksessa olevan perintötalon uuni savuttaa? Kehtaako tunnustaa, että sunnuntain paras hetki on se, kun saa olla ihan yksin, omassa rauhassa?

Hektisessä elämänvaiheessa naiset alkavat jakaa toisilleen listoja viidestä asiasta, jotka heitä kaiken keskellä puhuttelevat. Syntyy riemullisen tunnistettavia tilanteita, joissa on paikkansa myös nautinnolla ja hekumoinnilla. Dialogista kasvaa liikettä ja näyttämökuvia, esitys, joka on Myllyteatterin persoonallisella kieliopilla toteutettu intohimojen ja pakkomielteiden amppeli.

Konsepti: Kaisa-Liisa Logrén ja Niina Miettinen
Näyttämöllä: Tatu Mönttinen, Kaisa Niemi, Jarkko Nyman ja Hanna Raiskinmäki
Käsikirjoitus: Niina Miettinen
Ohjaus: Kaisa-Liisa Logrén
Lavastus- ja pukusuunnittelu: Veera-Maiju Murtola
Valosuunnittelu: Luca Sirviö
Äänisuunnittelu: Joonas Outakoski
Kuvat ja graafinen suunnittelu: Cvijeta Miljak
Kuva: Cvijeta Miljak

Directing and dramaturgy: Aino Kivi
Performing: Ines Kakkonen, Riia Kivimäki, Mirva Kuivalainen, Saku Mäkelä, Kaisa Niemi ja Yuko Takeda.
Set design: Aino Koski Costume design: Aino Simola
Lightning design: Mika Haaranen Composing and musician: Petri Tiainen
Musician and sound design: Joonas Outakoski
Produced by: Leo Van Aerschot
Graphic design: Elina Onnela
Photos: Veera Konsti and Iiro Immonen

PRESS photos

Teatteriryhmän taide on oma lajinsa.

Käytän tämän tilaisuuden kertoakseni teille Myllyteatterin taiteesta, sen tekijöistä ja hahmoista sekä omista tarkoitusperistäni ohjaajana – millä voimalla tämä teatterimylly on pyörinyt.

Vuosi oli 2003. Sisälläni oli jo vuosien ajan jauhanut tietty mylly: palo luoda ja nähdä abstraktia teatteria, teatteria jota puhe ei hallitsisi. Näyttämöllä näkyisi fyysistä, runon tavoin kerrostuvaa, liikkuvaa kuvaa, kuin elävää abstraktia kuvataidetta.

Olin juuri kirjoittanut ja ohjannut kirjoittamani näytelmän Lapua, jossa lapsuuskaupunkini vertautui maailmanjärjestykseen laajemminkin.

Myöhemmin samana vuonna teimme esityksen nimeltä ”Eufratyyne – absurdi kuvaelma ihmisestä.”  Esityksen nimi Eufratyyne tuli Paula Koivusen isoäidistä, jota Paula esitti. Kaisa Niemi näytteli omia isovanhempiaan, minä omiani: Anjaa ja Eskoa.

(PUHELIN SOI, yms. mutta sitäpä ei tässä voi millään ilveellä referoida.)

Nämä kaksi esitystä toimivat pohjana Myllyteatterin perustamiselle. Muistoista nousevat, toistuvat lapsuustilanteet ja sananparsien riekaleet – niistä muodostui Myllyteatterin esitysten yksi olennainen rakennuselementti. Perheenjäsenet mielen sisäisinä  tulivat teatteri-väripalettimme eri väreiksi tai toisella tapaa sanoen: teatteriorkesterimme eri soundeiksi.

Noina vuosina 2000-luvun alkupuoliskolla, puhuttiin paljon vaihtoehtoisista dramaturgioista aristotelisen tarinan kerronnan rinnalla. Tämä kiinnosti myös minua. Tuossa keskustelussa puhuttiin silloin kuitenkin ennen muuta kirjoitettuun sanaan perustuvista tavoista järjestää näyttämöllisiä asioita. Mutta minua kiinnosti kysymys: miten näyttämö järjestyisi suoraan näyttämölle kuvallisesti, rinnasteisen runollisesti. Toisaalta tiesin teatterihistoriasta, että jo 1900-luvun alkupuolella myös teatteri oli tehnyt modernit läpimurtonsa. Käänsin katseen näihin löydöksiin, ottaakseni omaan työhöni vauhtia niistä.

Asuin tuolloin pienen tyttäreni kanssa Suomenlinnassa, kutsuin porukkaa kotiimme Poliisikoululle, katsomaan puolalaisen ohjaajan Tadeusz Kantorin ja hänen ryhmänsä esitystallenteita 60-luvulta 90-luvulle. Saimme niistä inspiraatiota ja esikuvaa sille mitä itse halusimme tehdä.

Mutta miten, millaisilla ohjauksellisilla asetuksilla, millaisella ryhmän yhteistyöllä syntyisi liikkuvaa kuvaa,  karikatyyristen hahmojen abstraktia teatteria  – tämä kysymys vainosi minua. Se vainosi riittävän pakottavasti, että halusin perustaa oman teatteriryhmän, joka toimillaan  vastaisi näihin kysymyksiin. Myllyteatteri tavoittelisi näyttämökieltä, jossa myllätään teatterin elementtejä ja uutetaan niitä uudelleen yhteen. Suomenlinnasta löytyi myös hieno Myllysali, jonka saimme neuvoteltua esitystemme ensimmäiseksi esityspaikaksi.

Näin Myllyteatteri asettui osaksi Suomen vapaata teatterikenttää.

Lähtökohtaisesti ja alusta pitäen Myllyteatteri on ollut taiteellinen teatteri. Tämä tarkoittaa, että toimintamme ytimessä ja lähtökohtana on tehdä sellaista teatteria, joka meidän kauttamme tahtoo tulla esiin. Olen aina ajatellut, että tällaiset pakkomielteenäkin pidettävät   päähänpinttymät ovat tarpeellisia taiteen lähtökohtia. Ja vaikkei aika sitä tunnustaisi, aika tarvitsee sitä yhtä kaikki. Koska me, joilla tällainen pakko on, elämme täällä nyt: ollen hereillä ja tuntosarvet ojossa, aistien mitä ympärillämme ja sisällämme tapahtuu. Ja siitä käsin tunnemme tarvetta tehdä juuri nyt jotain tällaista.   

Jokainen meistä ajattelee tarinoista ja taiteesta omilla aivoillaan. Mutta minulla ohjaajana ei ole ollut halua niinkään kertoa tarinoita ihmisestä narratiivisessa mielessä.

Olen halunnut katsoa sisäänpäin ja olla katsojillemme ”ymmärrettäviä” solutasolla, niin kuin vaikka musiikki – tutkia, onko se ylipäätään teatterissa mahdollista. Lähestymistapa on tuttua, kun ajatellaan kuvataidetta – jokainen taidetta harrastamatonkin ihminen tietää mitä on abstrakti taide, piti siitä sitten tai ei. Mutta teatterin piirissä abstrakti taide on jäänyt ainakin vielä marginaaliin, Euroopan laajuisesti.

Miina Äkkijyrkkä jossain haastattelussa puhui tästä,  että taidemaalarille VIIVA on kaikki kaikessa. Taiteilijan käsialan tunnistaa siitä, mikä on kunkin viiva; siitä kaikki alkaa, jokainen veto kankaalle.

Teatterissa jokainen piirto näyttämölle on yhtä kuin jokainen askel. Toki heti tulee muutakin: muoto, ele, hengitys, puhe, sen väri…. se alati liikkuva muoto joka syntyy ihmisryhmästä.

Siinä missä Miina Äkkijyrkällä on lyijykynä viivansa harjoittamisen välineenä, on teatteriohjaajalla universumin hankalin ja monimutkaisin elementti, ihminen.

Sisällöllisesti emme ole keskittyneet siihen, että ottaisimme esityksillämme kantaa päivänpolttaviin poliittisiin teemoihin.  

Myllyteatterin esitysten polttopisteessä on itsepintaisesti pysynyt ajaton kysymys siitä, kuka ja mikä minä olen; mikä on ihminen. Jokainen Myllyteatterin esitys on omalla tavallaan ollut Eufratyynen perillinen, absurdi kuvaelma ihmisestä, ja intressimme on ollut antaa näyttämöllinen, kokemuksellinen muoto sille mitä sisuksissa on.

Teatteri-isoisäni Tadeusz Kantor, ohjaaja joka siis oli myös kuvataiteilija, ja Marcel Duchampin ja Malevitchin aikalainen, sanoi joskus näin: ”Totuus on ympyrän ja neliön kohtaamispisteessä.”

Olen halunnut ohjata koreografisesti, kompositiosta käsin.

Mielessäni on ollut kehämäinen muoto. Vuosia olen ajatellut, että näyttämölle pitää luoda pyörivä karuselli ja olen pitänyt huolta, että näyttämö pyörii. 

Toisaalta vastapainona on ollut esityksiä joissa näyttämötoiminta on järjestetty geometrisemmin.

Taiteellinen toiminta on aina jollakin tavalla myös henkistä toimintaa, vaikkei tekijä itse toimistaan niin ajattelisikaan. Taaksepäin katsoen näen, että ainakin oma taiteiluni on ollut sitä.

 Suurinta nautintoa minulle on näinä vuosina antanut ohjaajan taiteellinen työ. Nautin yhdistelyn taiteesta, kuinka    äänelliset ja muodolliset asiat keskustelevat keskenään. Myllyteatterille on ollut ominaista suuret työryhmät, näyttämöllinen kieli monine väreineen ei olisi ollut mahdollista ilman sitä. Vuosien myötä on tiivistynyt tietty rakas ydinryhmä. Ja käytän nyt tämän tilaisuuden ja esittelen teille Myllyteatteri-orkesterin.  

* Ensimmäisenä ULLA RAITIO.

Suomen hienoimpiin ikäpolvensa näyttelijöihin kuuluva oman tien kulkija, näyttelijä joka jokaisessa näyttämöllisessä esiintulossaan kysyy – juuri kuten näyttelijän pitää kysyä: miksi tämä tyyppi, miksi tämä esiintulo. Ulla rakentaa joka roolinsa pohtien nämä kysymykset syvällisessä mielessä.

Mutta Myllyteatterin esityksissä lähtökohta ei ole perustunut roolin rakentamiseen psykologisesta näkökulmasta vaan koreografisesti.

Fyysisella vaistollaan ja tilannetajullaan Ulla on kerta toisensa jälkeen ennakkoluulottomasti sukeltanut mitä abstraktimpiin esityksiin, luoden askelet, reitit ja muodot näyttelemilleen hahmoille – samalla pysyen uskollisena omalle näyttelijän eetokselleen, astumatta näyttämölle kertaakaan, ellei tiedä mikä henkilön tausta on ja mihin tämä on menossa.   

* Sitten ne kaksi taiteilijaa, joiden kanssa minulla oli ilo jakaa unelma oman teatteriryhmän perustamisesta: tanssija-näyttelijä Kaisa Niemi, ja lavastustaiteilija Paula Koivunen. He pääsivät Tyhjän mahan kutsu-näytelmässä ja siitä yhdeksän vuoden päästä Tapaus Gaala-esityksessä  näyttelemään sisarusparia, joista toinen olen minä.

* Sopraano Niina Tamminiemi on ollut Myllyn monissa esityksissä näyttelijänä, enemmän kuin laulajana. Rakastan Niinan tapaa käyttää musiikillisuuttaan kaikessa esiintymisessään.

* Näyttelijä Jaakko Kiljunen on saanut näyttelijäntyön koulutuksen Pietarin perinteisestä teatteriakatemiasta. Mutta Jaakon kiinnostus on vahvasti myös fyysisessä ja kokeellisessa teatterissa ja olen aina nähnyt että hän on sellaisessa erityisen lahjakas näyttelijä. Taiteilija Kiljunen on tällä hetkellä myös Myllyteatterin puheenjohtaja.

* Tapasin japanilaisen jäsenemme Yuko Takedan onnellisten sattumusten kautta. Kohtasimme Yhdysvalloissa SITI Companyn kursseilla. Nähtävä harjoitus on peräisin tuon ryhmän harjoittamasta, ja japanilaisen ohjaajan Tadashi Suzukin kehittämästä, näyttelijäntyön metodista. Suzuki-metodia harjoitellessa tajusin ihmisruumiin traagisuuden syvemmin kuin ikinä sitä ennen. Että kannamme ruumiissamme yhtä aikaa elämää ja kuolemaa, ja että meissä jokaisessa on mieletön kirkas voima, joka kantaa meitä tässä elämässä ja senkin jälkeen kun kaikki muodot katoavat.

Omakohtainen fyysinen kokemus tästä harjoittelusta johti minut tragedian maastoon, kirjoittamaan tragedianäytelmää ja perustamaan Helsinkiin Tragediakilpailut vuonna 2008. Samana vuonna matkustin Japaniin saamaan lisäoppia ohjaaja Suzukilta. Ja yllättäen myös Yuko oli löytänyt tiensä samalle kurssille. Kutsuin Yukon Suomeen, tekemään esitystä Saari, Espan lavan lasikoppiin.

Kun seuraavana vuonna ohjasin pääsiäisnäytelmä Via Crucista, Yuko oli ehdoton valintani Jeesuksen rooliin. Hänen urotyötään ei voi unohtaa: Suomea puhumaton japanilainen nainen puhui suomen kielellä Jeesuksen sanat niin ettei niistä jäänyt mitään epäselvyyttä.

* Kaisa-Liisa Logrén on ammatiltaan ohjaaja,  mutta Myllyteatterin esityksissä hän on loistanut näyttelijänä. Hän on näytellyt äitiäni kahdessakin Myllyn tuotannossa.

 * Näyttelijä-ohjaaja Idalotta Backman puolestaan on näytellyt esityksissämme isoäitiäni Anjaa. Idalotta on suomalaisen fyysisen teatterin grand old mama, ja sanattoman teatterin edelläkävijä 40 vuoden kokemuksella, ja tuli mukaan joukkoomme, kun teimme Jumalaista näytelmää Helsingissä ja myöhemmin Portugalissa.

* Esitykseen Eläimen etsintä ja sittemmin myös Tapaus Gaala joukkoomme tuli mukaan Jarkko Nyman, tuo tv:stäkin tuttu pienieleisen näyttelijäntyön mestari. Lukio-aikoinani Oulussa Jarkko tunnettiin suositun Generators-yhtyeen basistina. Nykyään hän näyttelemisen lisäksi on Patela-bändin laulaja-kitaristi.

* Sirkusakrobaatti Saku Mäkelän herkkävaistoisuus, ja esitystä kokonaisuutena kannatteleva persoona ovat tehneet Sakusta tärkeän soundin Myllyteatterin väripalettiin. Samoin sirkustaiteilija Henna Kaikulasta, jonka kanssa ajatukset ja haaveet esitystaiteesta ovat jo vuosia kietoutuneet yhteen näkymättömin sitein.

Viimeisin esityksemme on Kolga, joka on kiertänyt ympäri Eurooppaa ja jolle myönnettiin viime vuonna Milanossa Teresa Pomodoro-palkinto. Kolga-esityksemme lähtökohtana oli runo, jonka ensimmäinen säe kuuluu näin: ”Enkeli häntä ei kosketa tuuli.” Tämä ajaton kuva, kontrapunkti, synnytettiin  esitykseen seuraavien kahden laulajan nyanssein:

* Mia Simanainen, jazzlaulaja ja säveltäjä, sekä maailmanmusiikin genrestä tunnettu Sanna Kurki-Suonio.

Myllyteatterin luotto-äänisuunnittelijaksi ja ryhmän yhdeksi kantavaksi voimaksi on vakiintunut Joonas Outakoski. Minulla on ollut myös suuri ilo saada valosuunnittelijaksi  Luca Sirviö, jolta olen oppinut sanan rässätä – ja aika monta uutta kirosanaa.

Lisäksi tarvitaan ohjaajan himo yhdistellä kaikkea tätä taituruutta, sekä halu sitoutua tähän kokonaisuuteen. Sillä siitä on teatteriryhmän taiteessa kysymys. Nimittäin:

”Mä voin, joo sitä vois! Ois mahtavaa! Sit sitä vois, ois joukko, joo iso joukko. Voisi matkustaa sillä joukolla hei tästä tulee mahtavaa, joo, tää pitää tehdä. Suunnittelukysymys, pelkästään. Vähän sitä ja tätä ja sit se on siinä! Kaikkea voi ja sit vois kyl siitä tulisi tietysti – jos vaan uskoo niin tulee! Mä teen, me tehdään, just sellasta, pitää vaan koota se joukko ja vähän finanssipuolta ja sit vois lähteä ja pitää osallistua ja kokoontua ja palaveerata ja pitää seminaari. Kerätä yhteen vaan ja sit vaan tehdä tehdä tehdä. Sit oon ajatellut että vois ja sit yhdessä miettiä. Mä perustan ja matkustetaan, rakennetaan, ne pitää vaan suostuttaa mukaan. Perustetaan instituutio, vähän muutetaan seiniä ja kaadetaan hallitus, vähän pannaan uusiksi. Mä voin tehdä sen. Sit sen jälkeen mä voin ehdottaa ja suunnitella ja toteuttaa. Sit voidaan joukolla rakentaa ja kyllä vähän talkoomieltäkin voisi olla, kyllä sitä ihminen voi vaikka mitä, sen kun rakentaa vaan, koko kylän ja maailman.

Nyt, kutsuhuuto. Nyt huudetaan niin kovaa kuin on ihmisen kaipaus toisen luo. Toisen ihmisen, niin. Kutsukaamme nyt:

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA. AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

(Huuda, hyvä puheen lukija! Siinä vaan, sydämessäsi, kodissasi – tai vaikene, iäksi.)

Kohottakaamme malja kohti näkymätöntä meissä ja taiteen pyrkimyksiä sen ilmentämiselle.

Lämpimästi teidän,

Miira Sippola
Myllyteatterin taiteellinen johtaja 2003-18

It gathered on the stage the artists and core characters from all the past fifteen years. The carusel-like stage of the mind took the spectator through the philosophy of the theatre and the art of the theatre group, to the cliffls of the award-winning Kolga performance.

”Myllyteatteri founded in 2003 is a camelboots-theatre in the filed of Helsinki free theatre. The company is known for its visual-musical stage language and innovative productions. In the 15 years of its existence it has performed in Finland as in abroad, like in Poland, Portugal, Italy, Macedonia, Scotland and Ireland. Myllyteatteri consists of professionals of thetare, circus and music. Since the foundation until the 15th anniversary it has been lead by the director-writer Miira Sippola. The activities of Myllyteatteri also includes rather large theatre projects such as The Tragedy Competition held on Helsinki Railway Station Square in 2008. The multi-national theatre project based on Dante’s Divine Comedy was awarded as the Best Performance in Skupi ITF festival in Macedonia in 2012. In 2017 Myllyteatteri’n Kolga was the Teresa Pomodoro –contest in Milano.

”Myllyteatteri was born from the vision in theatre and performance art in which the human physics and music combine, to created the mind on stage. The context of our theatre is the visual-physical theatre of European auteur-directors and performers. During the years the right people and methods to make this possible was found through a persistent search. We got the stage to play music.” – Miira Sippola, artistic director 2003-18

Brochure

Tilaisuuden työryhmä: Ulla Raitio, Jaakko Kiljunen, Kaisa-Liisa Logrén, Paula Koivunen, Kaisa Niemi, Jarkko Nyman, Yuko Takeda,  Niina Tamminiemi, Idalotta Backman, Henna Kaikula, Saku Mäkelä, Mia Simanainen, Sanna Kurki-Suonio, Joonas Outakoski, Luca Sirviö,  Miira Sippola

Kuvat: Heli Sorjonen

Yhteistyössä: Helsingin kaupunki / Stoa

Akira Hino is known first and foremost as a master of Japanese Budo martial arts, but he is also a director, choreographer and teacher. Akira Hino’s son, Ikki Hino, in turn, is a world-renowned expert on Taiko drums and the related tradition, and a drummer. Yuko Takeda is an actress and director, who lives in Finland and has worked for Myllyteatteri, University of Arts Helsinki, among others.

In Kanneltalo, Helsinki, April 2017: 20, 21, 22 at 7 pm. Drum concert at 5 pm.
Duration 60 min. | Languages: Finnish, English, Japanese
realcontactproject.com | myllyteatteri.fi | circusmaximus.fi | City of Helsinki Cultural Office

Directed by Akira Hino.
Cast Akira Hino, Ikki Hino, Nobuko Takahara, Yuko Takeda, Akane Shino, Erika Fujii, Ulla Raitio, Tuomas Tulikorpi, Laura Humppila and Niklas Riikonen among others