Tapaus A

Myllyteatterin ensimmäinen kokoillan esitys oli Martin Crimpin mosaiikkimainen näytelmä Tapaus A. Ensi-ilta Myllysalissa 29.9.2004.

"Aluksi on syytä ylistää uuden teatterin löytämää uutta teatteritilaa. Myllyteatteri on saanut nimensä Suomenlinnan Tenalji von Fersenin kätköissä olevasta vanhasta myllysalista... jonka korkean holvikupolin kattama sali jäsentyy kuin luonnostaan näyttämöksi ja katsomoksi... 

Eikä näissä puitteissa ole lainkaan kummallista, että Prahan, Wienin ja Pariisin kaduilla seikkaileva näytelmä on saanut ulkoiseksi ilmeekseen rehevän barokin. Ohjaaja Miira Sippolan analyysi on pätevä. Eikö länsimainen kulttuuri ole tehnyt monessa mielessä täyden kierroksen ja palannut barokin henkeen. Aili Ojalon hurjasti, mutta pieteetillä lavastamassa ja puvustamassa epookkirevitelyssä pelataan loputonta roolipeliä ja esiinnytään julkean itsetietoisesti sekä yleisölle että kameralle." - Lauri Meri, HS 

► HS: Uusi Myllyteatteri tekee Suomenlinnassa postmodernia teatteria barokin hengessä

Esiintyjät: Paula Koivunen, Kaisa Niemi, Matti Onnismaa ja Timo Ruuskanen sekä Kaisa-Liisa Tuominen ja Miira Sippola
Käsikirjoitus: Martin Crimp
Ohjaus: Miira Sippola
Lavastus ja puvut: Aili Ojalo
Valosuunnittelu: Juho Rahijärvi
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Tuottaja: Johanna Autio