Myllyteatteri pokkasi kansainvälisen Teresa Pomodoro -palkinnon Milanossa

Myllyteatterin esitys Kolga 2.0 on voittanut arvostetun Teresa Pomodoro -kilpailun Italiassa.

Kolga valittiin voittajaksi kahdentoista esityksen joukosta, jotka oli kutsuttu esiintymään milanolaiselle yleisölle ja raadille vuoden 2017 aikana. Palkinnosta päätti yleisöstä kootun paneelin lisäksi arvovaltainen raati, johon kuuluivat teatteriohjaajat Eugenio Barba (Odin-teatteri), Lev Dodin (Mali-teatteri), Tadashi Suzuki (SCOT, Japani), Ruth Heynen (Union des Theatres de l’Europe), Enzo Moscato (Italia) ja Luis Pasqual (Espanja). Raadin presidenttinä toimi Livia Pomodoro.

Milanolaisen Spazio Teatro Nohman perustajan, esitystaiteilija Teresa Pomodoron mukaan nimetty Il Teatro Nudo -palkinto myönnetään esitykselle, joka ”paljastaa ihmismielen alastomia merkityksiä ja tutkii ihmisen luomaa ympäristöä uteliaalla ja tinkimättömällä asenteella.”

Raati piti Myllyteatterin näyttämötaiteen ja runouden väliin asettuvaa, monitaiteista Kolga-esitystä alitajuisena matkana, joka oli taiteellisesti korkeatasoisesti toteutettu. Myllyteatterin työryhmälle myönnetriin keskiviikon 8.11. gaalatilaisuudessa maineikkaan italialaisen kuvanveistäjän, Carlo Ramousin, valmistama patsas.

Kolga-esityksen on ohjannut Myllyteatterin johtaja Miira Sippola. Esitys pohjautuu Tommi Parkon Kolga-runoon, josta Myllyteatterin työryhmä teki teatteria, sirkusta, visuaalisuutta ja musiikkia yhdistävän tulkinnan. Kolgan ensimmäinen esitysperiodi toteutettiin lokakuussa 2016 Helsingissä, ja teos sai hyvän vastaanoton ja kiittävät arvostelut myös kotimaassa. Palkittu Kolga 2.0 jatkaa ulkomaisia esitysvierailuja vuonna 2018, Myllyteatterin 15-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Vuoden -18 lopussa esitys saadaan myös Suomeen.

Myllyteatteri on vuonna 2003 perustettu, helsinkiläinen ammattiteatteriryhmä, johon kuuluu teatterin, sirkuksen, musiikin ja kuvataiteen ammattilaisia. Myllyteatterin esityksiä ja näyttämökieltä määrittää voimakas visuaalisuus, energisyys ja esitysten rakentuminen alitajunnan runollisella logiikalla. Myllyteatteri on tuottanut 18 esitystuotantoa Suomessa ja ulkomailla.

Työryhmä: näyttelijät Ulla Raitio ja Jaakko Kiljunen, sirkustaiteilijat Henna Kaikula ja Saku Mäkelä, laulaja Sanna Kurki-Suonio, jazzlaulaja Mia Simanainen, äänisuunnittelija Joonas Outakoski, valosuunnittelija Luca Sirviö, ohjaaja Miira Sippola